Anu Niemilehto

puheterapeutti FM

Olen työskennellyt puheterapeuttina sekä kunnallisella että yksityisellä puolella – pääasiassa lapsiasiakkaiden parissa. Yksityisellä puolella olen toteuttanut pääasiassa kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Tykkään hirmuisesti työstäni ja erityisesti kielenkehityksen ja puhemotoristen haasteiden parissa työskentely on lähellä sydäntäni. Iloiset kohtaamiset ja vuorovaikutustilanteet sekä uuden oppimisen tuottama ilo ovat työssäni parasta. Parhaimmillaan puheterapia on yhdessä tekemisen ja onnistumisen iloa – siihen työssäni aina pyrin. 

Terapiatyön lisäksi minulla on pitkä kokemus esihenkilönä toimimisesta. Tässä tehtävässä tärkeintä on varmistaa jokaiselle terapeutille mahdollisuus onnistua työssään ja kehittyä siinä. Koen erityisen tärkeänä sen, että työssä voidaan hyvin ja jokainen voi kokea itsensä ja tekemänsä työn arvokkaaksi.

Minulla on tällä hetkellä asiakkaita Utajärvellä, Kempeleessä ja Muhoksella.


KOULUTUKSET

Fysioterapeutti AMK 2000

Filosofian maisteri, puheterapeutti 2007


AMMATILLISET LISÄKOULUTUKSET mm

Bobath peruskurssi (8 op)

Kuvakommunikaation ABC

Lukitaidot ja vahvuudet huomioon ottava kuntoutus

Lasten äänteellisten pulmien kuntoutus

Pintaa syvemmälle – kertovan kielenkäytön kuntoutus

ICF toimintakyky

PECS

Etäkuntoutus puheterapiassa.